Ensimmäinen viikko vierähti

29.10.2016

Pennut täyttivät tänään kokonaisen viikon. Ensimmäiset 4 vrk olivat hattaraa ja vaahtokarkkeja, Siru ei olisi poistunut pentulaatikosta edes tarpeilleen. Sitten alkoi tuoretta Äitiä makoileminen kangistaa ja sen oli päästävä jaloittelemaan kunnolla, ja kyllä se rallattikin muutaman kierroksen verran. Siru alkoi kaipaamaan myös enemmän omaa tilaa ja valvojan sänky on antanut siihen oivan paikan, siitä pystyy leppoisasti tarkkailemaan pentulaatikon unta. Talon muu elämä alkoi myös kiinnostamaan siinä määrin, että avasimme portin suojalakanat ja Siru sai moikata muuta laumaa. Ei sillä kuitenkaan kovin ikävä ole ollutkaan vaan se kertoi uteliaille hienovaraisesti jotta "Kannattaa pysyä ihan vaan hajuetäisyydellä". Muu lauma oli ennemminkin mielissään saadessaan kurkata Sirun salaiseen kammioon.

Mustien pentujen tunnistamista helpottaaksemme pennut saivat värikaulapannat keskiviikkona ja torstaina oli jo ensimmäisen pedikyyrin vuoro. Eilen, perjantaina, saimme odotettuja vieraita Isilästä. Ylpeänä Äitee pienokaisiaan hoiteli ja oli täysin lahjansa arvoinen. Tänään Siru oli valmis moikkailemaan muuta laumaa. Pian se kuitenkin totesi, ettei se ollut mihinkään muuttunut. Oma yksiö ja vauvaonni maittaa vielä.

Pennut pääsivät tänään yksviikkoskuviin ja pentupäiväkirjassa saadaan "kääntää" huomenna uusi sivu. Kohtuullisen mukavasti on maitobaari ollut käytössä ja tyytyväisitä pentuset ovat vaikuttaneet. "Hylkeet" pyrkivät jo ojentelemaan etusiaan ja mamman yli kiivetään jo kummasti. Maitobaarilla jokainen pitää puolensa. Mamma ja lapsukaiset voivat hyvin, joten tähän asti kaikki kunnossa.